Rakennuskulttuuri Espanjassa

Rakennuskulttuuri Espanjassa

Kaytossa oleva kuva Rakennuskulttuuri Espanjassa - Rakennuskulttuuri Espanjassa

Moni tuntee Espanjan aurinkorannat. Turismi onkin ollut Espanjalle pitkään hyvä tulon lähde. Espanjassa on kuitenkin kaikenlaista nähtävää, rantojen  ja rannikkokaupunkien lisäksi. Varmasti Espanjassa ollessaan kannattaa tutustua myös espanjalaiseen ruokakulttuuriin. Espanjassa on myös rakennushistoriallisesti useita kauniita kohteita, joita kannattaa käydä katsomassa. Kauneinta Espanjassa luullakseni on kuitenkin monenlaiset maisemat, jotka vaihtuvat viljelysalueilta, kaupunkeihin ja rannikkoalueille sekä saarille. Espanjan monimuotoinen luonto on varmasti siis myös vaikuttanut espanjalaiseen rakennuskulttuuriin, johon kannattaa tutustua, jos vain haluaa kiertää Espanjaa kulttuurillisessa mielessä.

Postitse kuva Rakennuskulttuuri Espanjassa Espanjan rakennuskulttuurillista historiaa - Rakennuskulttuuri EspanjassaEspanjan rakennuskulttuurillista historiaa

Monet kulttuurit ovat vaikuttaneet Espanjan rakennuskulttuuriin. Espanja on ollut myös Karthagon, Kreikan ja Rooman siirtokuntana, ja tämä on luonut kulttuurin pohjaa. Espanja on myös aina ollut tärkeä kohtaamispaikka sijaintinsa vuoksi. Espanjan arkkitehtuurissa näkyy monen kulttuuripiirin historian vaikutuksia. Espanjassa on myös ollut pitkään islamilaisia vaikutteita, jotka maurit toivat aikanaan Espanjaan. Kauniit maisemat, ja hedelmällinen maa on varmasti vaikuttanut myös espanjalaiseen rakennuskulttuuriin. Espanjaan on rakennettu paljon kauniita kohteita, joista tunnetuimpia ovat Altamiran luolan esihistorialliset maalaukset, roomalaisen aikaiset rauniot, ja Santiago de Compostellan pyhiinvaellusreitti.

Postitse kuva Rakennuskulttuuri Espanjassa Myos eri uskonnot - Rakennuskulttuuri EspanjassaMyös eri uskonnot siis leimaavat Espanjan rakennushistoriallista kulttuuria. Romaanista taidetta on Espanjan pohjoisissa, joiden luostarien vastakohdaksi taas kehittyi gotiikka, ja espanjalainen barokki 1500-luvulla. Espanjassa on lähiaikoina tehty myös paljon vaikuttavaa nykyarkkitehtuuria.

Lumoavat maisemat kuitenkin ovat luultavasti vaikuttaneet myös rakennushistorian leviämiseen Espanjassa. Espanja on omaksunut monenlaisia kulttuureja itseensä, ja tämä näkyy rakennuksissa myös. Espanjan kulttuurihistoria on siis myös monimuotoinen.