Ensalada de lentejas a la vinagreta

May 12th, 2007

eli linssisalaatti
Varaa tätä salaattia varten linssejä ja porkkanaraastetta siten, että linssien osuus on jonkin verran porkkanaraasteen määrää suurempi (esim. linssejä 70%, porkkanaraastetta 30%), vaikka määrät ovat tässä salaatissa kyllä hyvin paljon makukysymyksiä. Parhaimpaan tulokseen pääsee maistamalla, enkä tästä syystä haluakaan laittaa reseptiin mitään määriä.

  ruskeita linssejä
  porkkanaraastetta
  sipulia
  murskattua valkosipulia
  valkoviinietikkaa
  oliiviöljyä
  ripaus suolaa
  1. Sekoita kypsät linssit ja raaka porkkanaraaste keskenään.
  2. Pilko joukkoon sipulia ja purista maun (tai linssien ja porkkanaraasteen määrän) mukaan salaatin sekaan 1 – 3 valkosipulinkynttä.
  3. Lorauta ainesten päälle valkoviinietikkaa ja oliiviöljyä. Lisää suolaa maun mukaan.
  4. Anna salaatin jäähtyä jääkaapissa ennen tarjoilua.

Vinkkejä:

  • Tämän salaatin maittavuus riippuu hyvin paljon paitsi valkosipulista, myös linsseistä, joten suosittelen käyttämään ainoastaan hyvälaatuisia linssejä. (Jos linssit ovat puuromaisia ja mauttomia, myös salaatista tulee puuromainen ja mauton, eikä sitä pelasta edes valkosipuli.)
  • En osaa valitettavasti sanoa Suomessa myytävistä linsseistä mitään, mutta espanjalaisista tuotemerkeistä käytän sekä linssi- että kik-herne-ruokiin Cidacos-tuotemerkkiä, jonka hinta-laatusuhde on mielestäni paras. (Parempia tuotemerkkejä varmastikin löytyy, mutta ne ovat todennäköisesti myös kalliimpia.) Cidagosin linssit ja kik-herneet myydään kypsinä lasipurkeissa, eli linssejä ei tarvitse keittää itse. Niiden maku on mielestäni aivan yhtä hyvä kuin itse keitettyjen linssien.
  • Koristele halutessasi oliiveilla tai lisää joukkoon keitettyä maissia väriä antamaan.
  • Mielestäni tämä salaatti tulee aivan ehdottomasti tarjoilla jääkaappikylmänä. Olen joskus erehtynyt syömään sitä huoneenlämpöisenä, eikä se lämpimänä maistunut ainakaan minun mielestäni läheskään yhtä hyvältä kuin viileänä. (Maku oli jotenkin “lässähtänyt” eli samankaltainen kuin huonolaatuisia tai puuroutuneita linssejä käytettäessä.)

Tiesitkö, että…
Linssejä käytetään espanjalaisessa keittiössä hyvin paljon. Ne sopivat sekä salaatteihin että lämpimiin ruokiin, mm. erilaisiin keittoihin ja pataruokiin.

Katso myös: Vinagreta.

Espanja-suomi -sanastoa

  • aceite de oliva = oliiviöljy
  • ajo = valkosipuli
  • cebolla = sipuli
  • diente de ajo = valkosipulinkynsi (espanjaksi siis ‘hammas’, diente)
  • ensalada = salaatti
  • lentejas = linssit
  • rallar = raastaa
  • sal = suola
  • vinagre = etikka
  • vinagre de vino = viinietikka
  • vinagre de vino blanco = valkoviinietikka
  • zanahoria = porkkana

Lisää sanastoa espanja-suomi -ruokasanakirjassa.

2 vastausta to “Ensalada de lentejas a la vinagreta”

  1. Maurelita Pligaaon 21 May 2007 at 0:27

    Mmmmmmmmmmmmm suosikkejani ! Myös omissa resepteissäni erilaisena versiona ; pitäâkin kokeilla tätä – porkkanaraaste on hauska piristys.

    Itse käytän tyhjiöpakkauksessa myytäviä käyttövalmiita linssejä, Lunor-merkkinen.

    =P

  2. Herne nenässäon 26 May 2007 at 19:56

    En ole täällä Espanjassa nähnyt tyhjiöpakkauksessa myytäviä linssejä, mutta nuo lasitölkkilinssit ovat myös kypsiä eli valmiita sellaisenaan. Lisäksi saa kuivattuja linssejä, mutta niiden keittäminen on aika toivottoman hidasta, joten itse käytän niitä harvemmin.

Trackback URI | Comments RSS

Kommentoi!