Archive for the 'tulista' Category

Patatas bravas con Salsa brava

November 25th, 2006

eli paistettuja perunoita tulisessa tomaatti-majoneesikastikkeessa

½ kg perunoita
3 – 4 dl tomaattimurskaa (parempi tehdä itse ylikypsistä tomaateista)
½ – 1 rkl etikkaa
tabascoa (maun mukaan)
majoneesia (maun mukaan)
suolaa (maun mukaan)
oliiviöljyä paistamiseen
  1. Kuori ja murskaa ylikypsät tomaatit (poista vihreä kanta ja sitä ympäröivät kovat osat).
  2. Paista tomaattimurskaa jonkin aikaa paistinpannulla.
    Lisää etikka ja tabasco sekä halutessasi muita mausteita, esim. valkosipulia (ks. kohta Vinkkejä alla).
  3. Sekoita majoneesi tomaattikastikkeen kanssa TAI tarjoile se erillään. (Jokainen ruokailija voi tällöin itse sekoittaa kastikkeeseen haluamansa määrän majoneesia.)
  4. Jäähdytä kastike ennen tarjoilua huoneenlämpöiseksi. Kastikkeen voi tarjoilla myös lämpimänä tai jääkaappikylmänä, mutta ei mielellään ihan tulikuumana.
  5. Pese, kuori ja kuutioi perunat.
  6. Paista perunat runsaassa oliiviöljyssä TAI keitä perunat ensin ja ruskista ne keittämisen jälkeen pannulla.
  7. Lisää halutessasi suolaa joko kastikkeeseen tai paistettujen perunoiden päälle.

Vinkkejä:

  • Jollet halua kastikkeesta tulista, voit tabascon sijaan käyttää paprikajauhetta.
  • Voit myös halutessasi lisätä kastikkeeseen valkosipulia, jauhettua kuminaa ja musta- tai valkopippuria.
  • Jos et halua tehdä kastiketta tomaateista itse, voit käyttää valmista tomaattimurskaa (n. 3 – 4 dl / puoli kiloa perunoita), mutta kannattaa muistaa, että kastikkeen maku kärsii tästä huomattavasti…
  • Kastikkeesta tulee parempaa, jos valmismajoneesin sijaan teet majoneesin itse. (Majoneesin tekoon löytyvät ohjeet Salsa rosan reseptin yhteydestä.) Googlen avulla löysin hyvän majoneesiohjeen myös Herkut.netistä. – Munaa ei ole välttämätön erotella, vaan niin tämän Salsa bravan kuin Salsa rosankin kanssa voi hyvin käyttää sekä valkuaisen että keltuaisen.
  • Mukavuudenhaluinen tai kiireinen kokki voi tehdä Salsa bravan kaltaisen kastikkeen helposti myös sekoittamalla keskenään valmismajoneesia, ketsuppia, tabascoa sekä muita mausteita maun mukaan.

Pepino en vinagre con guindilla

May 1st, 2006

Etikka-chilikurkut

Oheinen annos on tarkoitettu kahdelle tapas-annokseksi, eli sellaiseen pöytään, jossa on muitakin alkupaloja.
Varoitus: Sopii vain tulisesta ruoasta pitäville…

Ainekset

1 iso tavallinen tai avomaankurkku
2 – 3 vihreää chiliä (tai yksi punainen chili)
1 iso valkosipulinkynsi
suolaa
sokeria
valkoviinietikkaa
(pippurisekoitusta tai vastajauhettua mustaapippuria)
  1. Kuori kurkku ja leikkaa se ohuiksi siivuiksi kannelliseen astiaan.
  2. Pilko chili(t) ohuehkoiksi siivuiksi ja lisää ne kurkkujen joukkoon.
  3. Murskaa valkosipulinkynsi ja lisää sekin muiden ainesten joukkoon.
  4. Sekoita kurkku, chilit ja murskattu valkosipuli keskenään ja ripottele pinnalle suolaa ja sokeria maun mukaan.
  5. Lisää päälle reilusti valkoviinietikkaa (ja halutessasi myös pippurisekoitusta tai vastajauhettua mustaapippuria),
    sulje kansi ja sekoita ainekset keskenään ravistelemalla astiaa reippasti.
  6. Maista. Jos etikan maku on liian voimakas, lisää sokeria ja tarvittaessa vaikkapa loraus vettä.
    Jos taas maku on liian makea, lisää suolaa.
  7. Laita jääkaappiin maustumaan vähintään tunniksi.

Sekoitetut ainekset

Vinkkejä:

  • Saat kurkuista kauniimman näköisiä, jos vedät niiden pintaan haarukalla viiltoja kuorittuasi ne.
  • Jos teet kurkun pintaan viiltoja haarukalla, voit lisätä suolan ja sokerin jo tässä vaiheessa hieromalla ne kurkun pintaan viiltelyn jälkeen.
  • Jos käyttämäsi chilit ovat tulisia, pippuri kannattaa ehkä jättää pois.
  • Jollet pidä voimakkaasta etikasta, lisää etikkaan vettä.

Tulinen oliivimarinadi

December 10th, 2005

Aceitunas picantes

Tämän reseptin oliivimarinadi on lievästi tulinen, mutta se on erittäin suosittu tapas espanjalaisbaareissa. Jos olet hyvin mausteisen ruoan ystävä, lisää vihreiden chilien määrää – tai käytä punaisia, jos uskallat…

250 g suuria vihreitä oliiveja (poista kivet t. käytä kivettömiä)
6 vihreää chiliä
loraus puristettua sitruunamehua
valkoviinietikkaa
(porkkanaa, kukkakaalia, hillosipulia)
  1. Laita kivettömät oliivit kannelliseen lasipurkkiin vihreiden chilien kanssa.
    Lisää halutessasi raakaa porkkanaa, kukkakaalia tai hillosipuleita.
  2. Peitä valkoviinietikalla ja lorauta sekaan jonkin verran sitruunamehua.
  3. Peitä purkki hyvin ja säilö marinadia huoneenlämmössä vähintään 3 viikkoa (korkeintaan 3 kuukautta)
  4. Tarjoile huoneenlämpöisinä alkupalaksi punaviinin tai kylmän oluen kera.

Katso myös:

Valkosipulimarinoidut oliivit

Valkosipulimarinoidut oliivit

December 10th, 2005

Aceitunas aliñadas

Tyypillinen espanjalainen tapas. Reseptissä mainittua valkosipulin määrää voi huoletta vähentää, jos se tuntuu hurjalta.

250 g vihreitä kivellisiä oliiveja (ei täytettyjä oliiveja!)
12 valkosipulinkynttä (murskattuna)
1 rkl hienonnettua fenkolia tai haluamaasi mausteyrttiä
oliiviöljyä
  1. Huuhtele oliivit ja riko niitä hieman puristamalla niin, että ne aukeavat hiukan.
  2. Kaada oliivit kannelliseen lasikulhoon murskattujen valkosipulinkynsien ja fenkolin kera.
  3. Lisää reilusti oliiviöljyä.
  4. Peitä purkki hyvin ja säilytä jääkaapissa välillä käännellen.
    Marinoi oliiveja vähintään 3 viikkoa ja korkeintaan 3 kuukautta.
  5. Tarjoile oliivit huoneenlämpöisinä alkupaloina punaviinin tai kylmän oluen kera.

Vinkkejä:

Oliivimarinadiin sopivat myös ainakin (pienet) suolakurkut sekä raaka porkkana tai kukkakaali.