Archive for January, 2007

Coliflor con beicon

January 22nd, 2007

eli kukkakaalia pekonin kera

1 iso tai keskikokoinen kukkakaali
n. 150 g pekonia (kuutioituna; ei mielellään suikaleina)
1 – 2 dl bechamel-kastiketta tai kermaa
½ – 1 sipuli
  juustoraastetta (emmental, gouda, mozzarella)
  rakuunaa
  oreganoa
  pippurisekoitusta
  (suolaa maun mukaan)
  1. Höyrytä (tai keitä) kukkakaali kypsäksi tai lähes kypsäksi.
  2. Paista pekoni ja sipuli täysin kypsiksi. (Pekonin oman rasvan pitäisi riittää paistamiseen, mutta jos haluat lisätä rasvaa, kannattaa käyttää oliiviöljyä, mikäli mahdollista.)
  3. Pilko höyrytetty (tai keitetty) kukkakaali uunivuokaan ja sekoita joukkoon paistettu pekoni ja sipuli.
  4. Kaada päälle bechamel-kastike (tai kerma).
  5. Sekoita joukkoon makusi mukaan rakuunaa, oreganoa ja pippurisekoitusta. (Itse laitan kaikkia aika reilusti.) Lisää suolaa, jos pekonin suolaisuus ei ole riittävä makuusi.
  6. Ripottele päälle juustoraastetta.
  7. Paista uunissa ylälämmöllä, kunnes juusto on sulanut ja (juustosta riippuen) ruskistunut kauniisti. Jos keitit kukkakaalin puolikypsäksi, varmista, että se on kypsää.

Vinkkejä:

  • Miedot sienet, erityisesti kantarelli, sopivat (lähes kaikkiin) kukkakaalipaistoksiin vallan mainiosti.
  • Parsakaalia kannattaa myös ehdottomasti kokeilla kukkakaalin sijaan. Itse pidin kukkakaalista enemmän juuri tässä ruoassa, mutta olen monasti vaihtanut kukkakaalin parsakaaliin keittokirjoista löytämissäni kukkakaaliresepteissä ja pitänyt enemmän parsakaaliversiosta.
  • Kokeile juustoraasteena goudan, emmentalin ja mozzarellan sekoitusta.
  • Jos pidät homejuustosta, lisää myös sitä.
  • Kukkakaali, kuten kaikki muutkin vihannekset kannattaa mielestäni ehdottomasti höyryttää eikä keittää. Makueron huomaa heti.
  • Kermaa voi käyttää hätätilassa, mutta bechamel-kastikkeella saa “aidomman” maun.
  • Haluaisin itse joskus kokeilla tätä reseptiä ilman maitotuotteita (vaikkapa liha- tai kasvisliemen kanssa), sillä kuvittelisin sen olevan maukasta myös niin, mutta koska en ole kokeillut, en uskalla suositellakaan.