Terroristiepäillyt suunnittelivat itsemurhahyökkäystä Barcelonan metroon

Viikonlopun aikana Barcelonassa pidätetyt pakistanilaiset ja intialaiset Al-Qaidan jäseniksi epäillyt suunnittelivat Espanjan poliisin mukaan itsemurhahyökkäystä joko Barcelonan metroon tai kaupungin lähiliikennejuniin.

Espanjan poliisilla ei ole varmaa tietoa hyökkäyksen kohteesta, mutta poliisi on tiedottanut, että kyseessä olisi ollut nimenomaan itsemurhahyökkäys.

(Lisäys klo 12.16 Suomen aikaa: Barcelonalaisen La Vanguardia -lehden mukaan hyökkäyksen kohteena olisi ollut Barcelonassa sijaitseva pakistanilainen moskeija.)

Kunnon kansalaisia vai terroristeja?

Pidätettyjen perheenjäsenet ovat vakuuttaneet espanjalaisille tiedotusvälineille, että kyseessä on väärinkäsitys ja miehet ovat viattomia, tavallisia kansalaisia sekä kunnon uskovaisia.

Pidätetyistä tiedetään julkisuudessa toistaiseksi varsin vähän, mutta ainakin osa heistä työskenteli Barcelonassa maakaasunjakelijoina (eli heidän työnään oli toimittaa kaasupulloja ihmisten koteihin). Lisäksi pidätettyjen joukossa oli eläkeläisiä ja ilmeisesti myös yksi paikallistason uskonnollinen johtaja.

Mahdollisia Al-Qaida -yhteyksiä

Miehillä on Espanjan poliisin mukaan todennäköisesti yhteyksiä Sunni Therik -nimiseen, Al-Qaidan alaisuuteen kuuluvaan terroristiryhmään. Heitä kuulustellaan parhaillaan Madridissa ja he joutuvat oikeuden eteen huomenna tiistaina.

Katalonian sisäisistä asioista paikallishallituksessa (Generalitat de Catalunya) vastaava Joan Saura on kertonut Espanjan tiedotusvälineille, että islamistiterrorismi on Katalonian ja koko Espanjan suurin uhkakuva.

Espanjassa, Katalonia mukaan lukien, tiedetään toimivan useita ryhmittymiä, joilla epäillään olevan yhteyksiä Al-Qaidaan. Sauran mukaan tämän poliisioperaation tarkoituksena olikin tämän nimenomaisen hyökkäyksen estämisen lisäksi myös vaurioittaa Al-Qaidaa organisaationa ja estää ryhmän järjestäytyminen sekä mahdollinen tuleva toiminta Katalonian alueella.

Linkkejä

2 Responses to “Terroristiepäillyt suunnittelivat itsemurhahyökkäystä Barcelonan metroon”

  1. katja barceloonasta says:

    Kamalaa tietää asuvansa mahdollisten terroristien “melkein naapurina” täällä Barceloonassa ! Ensimmäisen kerran elämässäni tunnen joutuneeni henkilökohtaisesti vastatusten terrorismin kanssa, joka tähän asti elämässäni on ollut ehkä hiukan kaukainenkin, vain television välityksellä koskettava asia. Suomessa sitä melkein tuntee elävänsä kuplassa, vaikka kyllähän Jokelan koulun tapaus kosketti Suomen ja maailmanlaajuisesti.

    Blogisi on erittäin informatiivinen, ajankohtainen ja mielenkiintoinen, ainakin näin Espanjan näkökulmasta katsottuna, mutta moni Suomessa kaipaa myös varmaankin suomenkielistä infoa Espanjan tapatumista! Tsemppiä!

    Terkuin,
    Katja

  2. Parsseloonalainen says:

    Heippa, Katja, kiitos kommenteista.

    Niin, kyllähän tuo terrorismi täällä Espanjassa on ihan toisella tavalla ajankohtainen kuin Suomessa, valitettavasti.
    :-(

Leave a Reply