Archive for the ‘Talous’ Category

Espanjan asuntojen hinnat 30% yliarvostettuja

Sunday, February 4th, 2007

OECD (espanjaksi OCDE eli Organización para la Cooperación y el Desarrollo Económico) kertoi tämänvuotisessa Espanja-raportissaan, että asunnot ovat Espanjassa hinnaltaan n. 30% yliarvostettuja. OECD varoitti Espanjaa siitä, että asuntomarkkinoilla voi olla odotettavissa rajujakin hintakorjauksia.

Samaisen raportin mukaan asuntojen hinnat Espanjassa ovat kaksinkertaistuneet alle kymmenessä vuodessa, vuodesta 1998 vuoteen 2006.

Koska asuntojen hinnat (ja osin vuokratkin) ovat Espanjan alhaisen palkkatason (minimipalkka alle 600 euroa/kk) vuoksi karanneet käsistä monilta väestöryhmiltä, mm. nuorilta, Espanjan asuntoministeriö on päättänyt ryhtyä toimiin, jotta nuorille, erityisesti opiskelijoille saataisiin hyvin edullisia vuokra-asuntoja, joiden vuokra ei ylittäisi 200 euroa kuukaudessa.

Lisäksi ainakin Barcelonassa suunnitellaan sellaisten asunnonomistajien sakottamista, jotka pitävät asuntojaan tyhjillään eivätkä laske niitä vuokramarkkinoille. Jopa 20% Espanjan asunnoista on ns. sijoitusasuntoja, joita pidetään tyhjinä hintojen nousua odotellen. Mikäli viranomaiset saavat päättää, tuolle harrastukselle taitaa aivan lähiaikoina tulla piste.

Linkkejä

Espanja-aiheinen wiki

Saturday, February 3rd, 2007

Laitoin jonkin aikaa sitten pystyyn EspanjaWikin eli Espanja-aiheisen “tietosanakirjan”, jota haluaisin tässä “mainostaa” muutamalla sanalla lähinnä siitä syystä, että toivon siitä olevan jollekin hyötyä jo nyt – enemmän kuitenkin varmasti tulevaisuudessa, kun artikkelimäärä kasvaa. Osallistuakin saa! :-)

Barcelona Espanjan kallein kaupunki

Tuesday, January 16th, 2007

Espanjalainen Fundación de las Cajas de Ahorros, Funcas, eli ‘Säästökassojen säätiö’ on julkaissut tutkimuksen (“Balance Económico Regional años 2000 a 2005″), jonka mukaan Barcelona on sekä Espanjan kallein maakunta että kaupunki. Maan halvin maakunta ja kaupunki on saman tutkimuksen mukaan Portugalin lähellä sijaitseva Badajoz.

Espanjan eri alueiden keskimääräinen talouskasvu on hieman alle 3,4%, ja kasvun kärkikolmikkona komeilivat vuonna 2005 Murcia, Madrid ja Sevilla.

Samasta tutkimuksesta käy ilmi, että Gironassa, Almeríassa ja Álavassa on paras työllisyystilanne. Alhaisin työttömyysprosentti on Huescassa (n. 4 %), korkein taas Cádizissa (n. 20%). Pääsääntöisesti työllisyys on tutkimuksen mukaan kasvanut erityisesti niillä alueille, joille tulee eniten siirtolaisia.

Linkkejä

Kataloniassa eniten yrityksiä koko Espanjassa

Wednesday, July 12th, 2006

Espanjan tilastokeskuksen (el Instituto Nacional de Estadística eli INE) julkaiseman tiedon mukaan Kataloniassa on enemmän aktiivisia yrityksiä kuin missään muussa Espanjan maakunnassa, Madrid mukaan luettuna.

Kataloniassa oli viime vuonna 567 019 aktiivista yritystä, mikä on noin 100 000 enemmän kuin muissa maakunnissa keskimäärin. Suomen luku näyttäisi olevan n. 231 600 (2004), ainakin Sisäasiainministeriön mukaan.

Espanjan vanhin ydinvoimala suljetaan tänään

Sunday, April 30th, 2006

Espanjan vanhin, Guadalajarassa sijaitseva ydinvoimala, José Cabrera, suljetaan tänään. Voimala avattiin v. 1969.

Espanjassa on seitsemän ydinvoimalaa ja yhdeksän ydinreaktoria, joista Kataloniassa, tarkemmin sanottuna Tarragonassa sijaitsee kaksi voimalaa ja kolme reaktoria.