Archive for the ‘Eläimet’ Category

Espanjan Burgosista löytyi dinosauruksen luita

Sunday, August 5th, 2007

Burgosin maakunnassa sijaitsevasta Barbadillo del Mercadon kylästä on löydetty kaksi dinosauruksen luuta: yli metrin mittaiset sääri- ja reisiluut. Näiden, mahdollisesti iguanodonille kuuluneiden luiden olemassaolosta on tiedetty jo jonkin aikaa, sillä ne olivat osin näkyvissä. Arkeologiset kaivaukset alueella aloitettiin viime viikolla, jotta luut eivät ehtisi vahingoittua ennen kuin ne saadaan ylös maasta.

Kaivausten aikana on löytynyt jäänteitä myös muista eläimistä, mm. krokotiileistä ja kilpikonnista.

Samalla alueella on viime vuosina tehty useita muitakin dinosauruksiin liittyviä löytöjä, joita on esillä dinosauruksille omistetussa museossa Burgosissa.

Linkkejä

Tuulimyllyt tappavat korppikotkia Pohjois-Espanjassa

Monday, April 23rd, 2007

Pohjois-Espanjassa, mm. Aragoniassa ja muillakin Espanjan tuulisilla seuduilla käytetään paljon tuulienergiaa, ja vaikka tuulimyllyt ovatkin varsin ympäristöystävällinen energiavaihtoehto, Espanjassa on nyt havaittu, että ne harventavat maan korppikotkakantaa turhan tiiviiseen tahtiin.

20 Minutos -lehden uutisen mukaan tuulimyllyt ovat tappaneet jo yli 800 korppikotkaa viimeisen kuuden vuoden aikana. Tavallisesti kotka ei ilmeisesti lennä suoraan tuulimyllyn siipiin itse, vaan joutuu myllyjen lähellä lentäessään myllyjen imuun ja saa ikävällä tavalla surmansa.

Tuulimyllyjen lisäksi korppikotkia uhkaavat myös ihmiset. Maaliskuun keskivaiheilla Burgosissa ja Segoviassa löydettiin lähes 30 kuoliaaksi myrkytettyä ja parikymmentä niinikään myrkytettyä mutta myrkystä selvinnyttä korppikotkaa.

Linkkejä

Espanja-suomi -sanastoa

  • aspa = tuulimyllyn siipi
  • buitre = korppikotka
  • energía eólica = tuulienergia
  • molino de viento = tuulimylly

Projekti Suuri Apina pyytää apinoille ihmisoikeuksia

Sunday, April 30th, 2006

Projekti Gran Simio eli Suuri Apina pyytää Espanjan kongressilta apinaeläimille, mm. simpansseille ja gorilloille, ihmisoikeuksien kaltaisia oikeuksia. Näihin oikeuksiin kuuluisi oikeus vapauteen, mikä tarkoittaisi sitä, että apinaeläinten vangitseminen ja pitäminen häkissä tulisi kielletyksi.

http://www.proyectogransimio.org/ (en, es, ca, it)