Archive for the ‘Perinteet’ Category

Espanjan kansallislaulun sanat paljastetaan 21. tammikuuta 2008

Friday, January 11th, 2008

Espanjan kansallislaulu, Marcha Real, on saanut sanat ja ne paljastetaan Espanjan olympiakomitean (COE) järjestämässä gaalassa 21. tammikuuta 2008. Laulun esittää maailmankuulu espanjalaistenori Plácido Domingo.

Laulun sanat ovat oikeistolaisen PP-puolueen ehdotuksen perusteella vuonna 2007 järjestetyn kilpailun tulosta. Tähän COE:n yhdessä ja Espanjan kirjailijaliiton (SGAE) kanssa järjestämään kilpailuun tuli yhteensä yli 2000 ehdotusta, ja näistä tarkoitusta varten nimitetty tuomaristo on valinnut mielestään parhaan.

Vaikka kilpailun voittanut laulu esitetäänkin julkisesti 21. tammikuuta, tämä ei vielä tee siitä automaattisesti Espanjan kansallislaulua, vaan laulusta täytyy laatia lakiesitys, jonka tueksi vaaditaan puolen miljoonaan Espanjan kansalaisen allekirjoitus.

Sanoituskilpailu innoitti myös monia pöytälaatikkorunoilijoita rustailemaan mitä omintakeisimpia versioita kansallishymnistä. Tässä espanjaa taitaville muutamia versioita:

Linkkejä

Maailman suurin ruokasota Valenciassa?

Tuesday, August 28th, 2007

Buñolin kylässä Valenciassa alkaa huomenna keskiviikkona ns. tomaattisota, la tomatina. Sotaan osallistuu tänä vuonna n. 40 000 henkeä, jotka heittelevät toistensa päälle yhteensä yli 115 000 tomaattia.

Tomaattien kuljettamiseen tarvitaan viisi kuorma-autoa, jotka jättävät vihannekset kadulle, mistä sotaan osallistuvat voivat poimia ne “aseikseen” alkaen klo 11.00.

La tomatina on ollut vuodesta 2002 alkaen Fiesta de Interés Turístico Nacional eli yksi Espanjan kansallisen turismin merkkitapahtumista. Tapahtuma tunnetaan tosin hyvin myös ulkomailla nimenomaan sen erikoislaatuisuuden vuoksi.

Linkkejä

Feria de Abril, osa 2

Saturday, May 5th, 2007

Tässä vielä muutama video Barcelonan huhtikuun markkinoilta, jotka muuten päättyvät huomenna.

“Flamenco-lavatanssien” eli spontaanien tanssiesitysten lisäksi huhtikuun markkinoilta löytyi toki ammattimaisempiakin esityksiä. Tässä pieni videopätkä yhdestä:

…ja tanssiesitysten lisäksi teltoista löytyi myös flamenco-konsertteja. Tässä videopätkässä kuvauskäsi tärisee noin kovasti siitä syystä, että yleisö paukutteli jaloillaan niin innokkaasti lattiaan, että koko lattia heilui (pahoittelen tärinää, mutta sille ei tosiaankaan voinut mitään):

Feria de Abril, osa 1

Wednesday, May 2nd, 2007

Aiemmin lupaamaani videokuvaa Barcelonan huhtikuun markkinoilta, eli espanjalainen versio lavatansseista:

Vaikka ne “aidot” huhtikuun markkinat pidetäänkin Sevillassa, minusta tämä Barcelonan tapahtuma on myös vierailemisen arvoinen. Tarjolla on flamenco- ja yllättäen myös latinomusiikkia eri yhdistysten ja puolueiden teltoissa, tivoli, myyntikojuja sekä oikein hyvää ruokaa. Ruoka tosin on paikan päällä kiskurihintaista: (suuri) serrano-kinkkuvoileipä ja (isokokoinen) annos mustekalan lonkeroita ja kaksi pientä lasia olutta yhteensä 33 euroa!

Lisää kuvamateriaalia tulossa myöhemmin.

P.S. Muutama video samasta tapahtumasta mobiiliblogissani.

Vappua ja flamencoa

Tuesday, May 1st, 2007

Vappu ei ole Espanjassa kansallisesti mikään merkittävä juhla, eikä lainkaan sellainen karnevaali kuin Suomessa, vaan lähinnä työläisten juhla, ja niinpä sitä kutsutaankin usein nimellä Día Internacional de los Trabajadores. Vappuna saatetaan Espanjassa marssia tai pitää joitakin poliittisväritteisiä mielenosoituksia, mutta mitään suuria kansallisia tai kulttuurillisia traditioita päivään ei juuri liity.

Barcelonassa* suurimmat ammattiliitot (mm. CCOO ja UGT) pitävät toki vappupäivänä tänäkin vuonna kaupungin keskustassa mielenosoituksen, mutta enemmän väkeä taitavat vetää Fórumin alueella käynnissä olevat huhtikuun markkinat, Feria de Abril, joista kirjoitin muutaman sanan viime vuonna, vaikken tapahtumaan osallistunutkaan. Tänä vuonna tarkoitukseni on kuitenkin mennä markkinarientoihin mukaan, eli jollei mitään suurempia esteitä tai teknisiä vaikeuksia esiinny, tässä blogissa ilmestynee aivan lähiaikoina kuvamateriaalia paikan päältä.

Linkkejä

Espanja-suomi -sanastoa

  • abril = huhtikuu
  • feria = markkinat, messut
  • fiesta = juhla, juhlapyhä, vapaapäivä
  • internacional = kansainvälinen
  • manifestación = mielenosoitus
  • trabajador, -a (substantiivi) = työläinen, työntekijä
  • trabajador, -a (adjektiivi) = ahkera

* = Marsseja järjestetään myös muissa kaupungeissa kautta Espanjan. Marssien teemana on tänä vuonna tasa-arvo työelämässä.