Archive for the ‘Elokuva’ Category

Goya-palkinnot on jaettu

Monday, February 4th, 2008

Espanjan elokuva-akatemia, Academia de las Artes y las Ciencias Cinematográficas, jakoi vuosittaiset Goya-palkintonsa tänään Madridissa.

Parhaan elokuvan palkinnon voitti Jaime Rosalesin ohjaama La Soledad (‘yksinäisyys’) ja ohjaaja itse sai parhaan ohjaajan palkinnon.

Parhaasta käsikirjoituksesta palkittiin niinikään parhaaksi elokuvaksi ehdolla olleen filmin El Orfanato (‘orpokoti’) käsikirjoittaja Sergio G. Sánchez.

Parhaat näyttelijät

Veteraaninäyttelijä Amparo Baró nappasi parhaan naissivuosanäyttelijän palkinnon roolistaan elokuvassa Siete mesas de billar francés (‘seitsemän ranskalaista biljardipöytää’). Myös parhaan naispääosan Goya meni samalle elokuvalle: palkinnon sai usein aiemminkin ehdolla ollut Maribel Verdú.

Parhaaksi miesnäyttelijäksi ylsi Alberto San Juan roolillaan elokuvassa Bajo las estrellas (‘tähtien alla’) ja parhaan miessivuosan Goyan voitti José Manuel Cervino elokuvasta Las 13 rosas (’13 ruusua’).

Muita palkittuja

Kunnia-Goyan (Goya de Honor) sai tällä kertaa pitkän uran espanjalaisen elokuvan parissa tehnyt, viime vuonna eläkkeelle jäänyt ja mm. Suomessa esitettävässä Serranon perhe -televisiosarjassakin esiintynyt näyttelijä Alfredo Landa.

Parhaiden uusien tulokkaiden Goyat jaettiin seuraavasti:

  • Paras uusi naisnäyttelijä: Manuela Velasco (Rec)
  • Paras uusi miesnäyttelijä: José Luis Torrijo (La Soledad)
  • Paras uusi ohjaaja: Juan Antonio Bayona (El Orfanato)

Linkkejä:

Espanjalaisen elokuvan ja kirjallisuuden monilahjakkuus Fernando Fernán Gómez on poissa

Wednesday, November 21st, 2007

Espanjalaisen elokuvan, teatterin ja kirjallisuuden monilahjakkuus Fernando Fernán Gómez kuoli tänään kotonaan Madridissa 86-vuotiaana.

Gómez tunnettiin paitsi näyttelijänä, myös ohjaajana – niin televisiossa, teatterissa kuin valkokankaallakin. Lisäksi hän oli kirjailija ja käsikirjoittaja sekä Espanjan kielenhuoltoelimen Real Academia Españolan (RAE) jäsen.

Gómezin tunnetuin elokuva suomalaiselle yleisölle lienee Belle Époque, mutta hänen filmografiaansa kuuluu lisäksi monia muita tunnettuja elokuvia, mm. Goya-palkitut El viaje a ninguna parte, Mambrú se fue a la guerra ja El abuelo. Gómez esiintyi myös Pedro Almodóvarin vuonna 1999 ensi-iltansa saaneessa elokuvassa Todo sobre mi madre.

Linkkejä

Donostia-San Sebastián

Sunday, April 15th, 2007

Baskimaalla Guipúzcoan maakunnassa sijaitseva San Sebastiánin kaupunki, viralliselta nimeltään Donostia-San Sebastián, oli tämän blogin tutkimusmatkan kohteena 7. – 8. huhtikuuta 2007. Koska tutkimusmatka kesti vain puolitoista päivää, on tämä raporttikin vain pieni pintaraapaisu tuon lähinnä kansainvälisistä elokuvajuhlistaan tunnetun merenrantakaupungin nähtävyyksiin.

San Sebastián lyhyesti

San Sebastián on yksi Baskimaan suosituimpia matkailukohteita, erityisesti Playa de la Conchan eli nimensä mukaisesti (‘simpukkaranta’) simpukanmuotoisen hiekkarantansa vuoksi. Ranta on pituudeltaan 1350 metrin mittainen ja leveydeltään keskimäärin 40 metriä (nousuveden aikaan huomattavasti vähemmän). Sitä reunustaa kävelykatu, joka ulottuu San Sebastiánin vanhasta kaupungista (Parte Vieja) aina Monte Igeldon eli Igeldon kukkulan juurelle ja kuvanveistäjä Eduardo Chillidan tekemälle Peine del Viento -veistokselle saakka.

Monte Igeldolla sijaitsee kaupungin huvipuisto, josta on myös näköalat Playa de la Conchalle ja kaupungin edustalla sijaitsevalle Santa Claran saarelle. Kaupungin paras näköalapaikka on kuitenkin vastarannalla sijaitseva Urgullin kukkula, Monte Urgull, jolla kohoaa suurikokoinen, itse kaupunkiinkin näkyvä Sagrado Corazón -veistos.

Playa de la Conchaa pienempi, mutta myös aivan San Sebastiánin keskustassa, Grosin kaupunginosan edustalla sijaitseva ranta, Playa de la Zurriola, on hieman simpukkarantaa vähemmän kansoitettu. Zurriolan rannalle matkailijoita houkuttelevat lähinnä Kursaal-kulttuuri- ja kongressikeskus sekä sen vieressä sijaitseva taidemuseo, Kubo Artearen KutzaGunea Erakusketen Aretoa.

Parte Vieja eli vanha kaupunki (joka on itse asiassa kaupungin toiseksi vanhin kaupunginosa) sijaitsee näiden kahden rannan välillä, aivan kaupungin läpi kulkevan Urumea-joen suulla.

Tapas-valikoimaa vanhassa kaupungissa

Vanhan kaupungin kahta kirkkoa ympäröivät pienet kujat, joilla voi ostosten tekemisen ohella poiketa johonkin alueen monista baareista tai ravintoloista, joiden erikoisuutena ovat paikalliset tapas-herkut (tapas tai pintxos), paikallinen siideri (sidra) sekä punaviinistä ja Coca-Colasta valmistettu calimotxo-juoma. Oluen ystäville kaupunki tarjoaa oman olutmerkkinsä, Keler, joka ainakin tämän blogin tutkimusmatkailijan mielestä maistui enemmän siiderille kuin oluelle. Alkoholittomista juomista tunnetuin on omenamehu mosto, jota käytetään myös paikallisen siiderin valmistamiseen.

Liikkuminen

San Sebastiánin keskusta on kohtalaisen pieni ja siellä kannattaa liikkua enimmäkseen kävellen. Kävelyyn väsyneen kannattaa hypätä vaikkapa kaupunkia kiertävään turistijunaan tai käyttää paikallisbusseja.

Huvipuistoon pääsee halutessaan alppijunalla (funicular) ja Biskajanlahden merimaisemia voi käydä ihastelemassa vaikkapa matkailijoille järjestettävillä laivamatkoilla.

Tapahtumia

San Sebastiánin tärkein tapahtuma ovat kansainväliset elokuvajuhlat, jotka järjestetään vuonna 2007 ajalla 20. – 29. syyskuuta. Elokuvajuhlien lisäksi kaupungissa on myös muita kansainvälisiä kulttuuritapahtumia, esim. vuosittain heinäkuussa järjestettävä jazzfestivaali, Festival de Jazz de San Sebastián, joka on yksi Euroopan suurimpia. Jazzin lisäksi matkailija voi San Sebastiánissa tutustua klassiseen musiikkiin Quincena Musical – festivaaleilla, joita kaupungissa on järjestetty jo vuodesta 1939 alkaen.

Lähiseudun nähtävyyksiä

Taiteen ystäviä saattaa kiinnostaa, että aivan San Sebastiánin tuntumassa, Hernanissa, sijaitsee kuvanveistäjä Eduardo Chillidan museo, Museo Chillida-Leku.

Merenrantamaisemista ja serpentiiniteistä pitävien kannattaa harkita oman auton vuokraamista ja päiväretkeä läheiseen Lekeition kylään aivan Biskajanlahden rantaa kiertävää pikkutietä pitkin.

Lekeitio

Linkkejä

Lisätietoja suomeksi EspanjaWikissä

Katso myös

Almodóvarin “Volver” keräsi palkintoja

Sunday, January 28th, 2007

Pedro Almodóvarin elokuva Volver sai tänään Madridissa parhaan elokuvan Goya-palkinnon ja Almodóvar itse parhaan ohjaajan Goyan – tosin Almodóvar ei osallistunut gaalaan (ilmeisesti siitä syystä, että hän katkaisi joitakin vuosia sitten välinsä Espanjan elokuva-akatemiaan), vaan palkinnon nouti hänen puolestaan Penélope Cruz, joka pääsikin estradille kaksi kertaa, sillä hänet palkittiin myös parhaasta naispääosasta samaisessa elokuvassa. Myös paras naissivuosa-Goya meni Almodóvarin Volver-elokuvalle eli näyttelijäkonkari Carmen Mauralle.

Parhaan miesnäyttelijän palkinnon sai Juan Diego elokuvasta Vete de mí. Kunnia-Goyan taas sai tänä vuonna tuottaja Tadeo Villalba elämäntyöstään.

Goya-palkinnot

Sunday, January 28th, 2007

Tämän päivän – ja koko viikon – ehdottomasti tärkein kulttuuritapahtuma on tänään. Tänä iltana Espanjan elokuva-akatemia eli Academia de Cine jakaa Goya-elokuvapalkinnot (Premios Goya) eli Espanjan “Oscarit” Madridin kongressikeskuksessa (Palacio Municipal de Congresos del Campo de las Naciones).

Goya-gaala järjestetään jo 21. kertaa, ja tällä kertaa parhaaksi elokuvaksi ovat ehdokkaina Pedro Almodóvarin Volver, Agustín Díazin Alatriste, Manuel Huergan Salvador ja meksikolaisen Guillermo del Toron El Laberinto del Fauno. Näistä suurimpia ennakkosuosikkeja ovat ensimmäinen ja viimeinen.

Samojen elokuvien ohjaajat ovat ehdolla parhaiksi ohjaajiksi, ja muiden kategorioiden ehdokkaista löytyy lista tältä epäviralliselta premiosgoya.com-sivustolta.

Viime vuosien voittajat ja ehdokkaat sen sijaan löytyvät viralliselta Premios Goya -sivustolta, josta varoituksen sanana mainittakoon, että se ei ole kauhean käyttäjäystävällinen (Flash-pohjainen, ja tietoja on hankala selata).

Linkkejä