Archive for January, 2008

Terroristiepäillyt suunnittelivat itsemurhahyökkäystä Barcelonan metroon

Monday, January 21st, 2008

Viikonlopun aikana Barcelonassa pidätetyt pakistanilaiset ja intialaiset Al-Qaidan jäseniksi epäillyt suunnittelivat Espanjan poliisin mukaan itsemurhahyökkäystä joko Barcelonan metroon tai kaupungin lähiliikennejuniin.

Espanjan poliisilla ei ole varmaa tietoa hyökkäyksen kohteesta, mutta poliisi on tiedottanut, että kyseessä olisi ollut nimenomaan itsemurhahyökkäys.

(Lisäys klo 12.16 Suomen aikaa: Barcelonalaisen La Vanguardia -lehden mukaan hyökkäyksen kohteena olisi ollut Barcelonassa sijaitseva pakistanilainen moskeija.)

Kunnon kansalaisia vai terroristeja?

Pidätettyjen perheenjäsenet ovat vakuuttaneet espanjalaisille tiedotusvälineille, että kyseessä on väärinkäsitys ja miehet ovat viattomia, tavallisia kansalaisia sekä kunnon uskovaisia.

Pidätetyistä tiedetään julkisuudessa toistaiseksi varsin vähän, mutta ainakin osa heistä työskenteli Barcelonassa maakaasunjakelijoina (eli heidän työnään oli toimittaa kaasupulloja ihmisten koteihin). Lisäksi pidätettyjen joukossa oli eläkeläisiä ja ilmeisesti myös yksi paikallistason uskonnollinen johtaja.

Mahdollisia Al-Qaida -yhteyksiä

Miehillä on Espanjan poliisin mukaan todennäköisesti yhteyksiä Sunni Therik -nimiseen, Al-Qaidan alaisuuteen kuuluvaan terroristiryhmään. Heitä kuulustellaan parhaillaan Madridissa ja he joutuvat oikeuden eteen huomenna tiistaina.

Katalonian sisäisistä asioista paikallishallituksessa (Generalitat de Catalunya) vastaava Joan Saura on kertonut Espanjan tiedotusvälineille, että islamistiterrorismi on Katalonian ja koko Espanjan suurin uhkakuva.

Espanjassa, Katalonia mukaan lukien, tiedetään toimivan useita ryhmittymiä, joilla epäillään olevan yhteyksiä Al-Qaidaan. Sauran mukaan tämän poliisioperaation tarkoituksena olikin tämän nimenomaisen hyökkäyksen estämisen lisäksi myös vaurioittaa Al-Qaidaa organisaationa ja estää ryhmän järjestäytyminen sekä mahdollinen tuleva toiminta Katalonian alueella.

Linkkejä

Espanjan kansallislaulu jäi ilman sanoja

Sunday, January 20th, 2008

Espanjan olympiakomitea ei hyväksynyt Espanjan kansallislaulun sanoituskilpailun voittajakappaletta, joten olympiakomitea ei aio edes esittää sanoitusta Espanjan parlamentin hyväksyttäväksi. Tämä tarkoittaa sitä, että Espanjan kansallislaulu pysyy ainakin toistaiseksi ennallaan eli sillä ei ole lainkaan sanoja.

Espanjan olympiakomitean puheenjohtaja Alejandro Blanco tiedotti asiasta virallisesti viime keskiviikkona ja ilmoitti samalla, että myös sanoituksen maanantaille 21. tammikuuta kaavailtu virallinen julkistamistilaisuus on peruttu. Espanjalaistenori Plácido Domingon oli tarkoitus laulaa kansallislaulu tilaisuudessa.

Sanoituksen hyllyttämisen syyksi Blanco ilmoitti, että se ei ole saanut Espanjassa yleistä hyväksyntää ja on jopa herättänyt paheksuntaa, eikä sanoitusaloitteen takana ollut halu hajottaa, vaan pikemminkin yhdistää Espanjaa kansakuntana.

Blanco kiisti samalla huhut poliittisesta painostuksesta ja lisäsi, että Espanjan olympiakomitea on edelleen sitä mieltä, että maan kansallislaulu tarvitsisi sanat.

Linkkejä

Al-Qaidan jäseniksi epäiltyjä pidätettiin Barcelonassa

Saturday, January 19th, 2008

Barcelonan Ravalin kaupunginosassa on tänään lauantaina 19. tammikuuta pidätetty yhteensä 14 henkilöä, joiden epäillään olevan Al-Qaidan jäseniä ja suunnitelleen hyökkäystä joko Barcelonaan tai muualle Espanjaan. Pidätykset teki Espanjan kansalliskaarti Guardia Civil yhdessä Espanjan salaisen poliisin CNI:n (Centro Nacional de Investigación) kanssa.

Pidätysten lisäksi Guardia Civil ja CNI tekivät useita kotietsintöjä, tarkastivat liiketiloja ja mm. Ravalin Hospital-kadulla sijaitsevan epävirallisen moskeijan. Viranomaiset ovat myös ilmoittaneet, että poliisioperaatio on edelleenkin aktiivinen ja pidätyksiä voi lähiaikoina tulla lisää.

Tänään pidätetyistä henkilöistä 12 on Pakistanin kansalaisia ja 2 intialaista. Heidät on jo kuljetettu Madridiin kuulusteluja varten.

Terrorisminvastainen mielenosoitus Barcelonassa

Nuorisoa Barcelonassa maaliskuussa 2004 järjestetyssä suurmielenosoituksessa terrorismia vastaan. Nuorten kantaman kyltin teksti “Volem VIURE” on katalaanin kieltä ja tarkoittaa ‘Haluamme ELÄÄ’.

Valmiina iskuihin

Espanjan sisäministeriöstä tiedotettiin tänä aamuna, että Al-Qaidan jäseneksi epäillyillä oli hallussaan räjähteiden tekemiseen tarvittavia tarvikkeita, mm. räjähdysaineita ja neljä ajastinta. Ryhmän epäillään olleen jo valmiustilassa pommi-iskun tekemistä varten.

Tuon mahdollisen pommi-iskun kohde ei ole vielä tiedossa, mutta kohteen epäillään olevan Barcelonassa. CNI:n on kerrottu varoittaneen Espanjan hallituksen lisäksi myös Ranskaa, Iso-Britanniaa ja Portugalia pakistanilaisryhmittymien mahdollisesti valmisteilla olevista iskuista.

Pidätyksiä Barcelonassa jo aiemmin

Barcelonassa on tehty Al-Qaidaan liittyviä pidätyksiä myös aikaisemmin, erityisesti Madridin pommi-iskujen jälkeen keväällä 2004 ja viimeksi kesällä 2007, kun kaksi Al-Qaidan jäseneksi epäiltyä Marokon kansalaista pidätettiin kaupungissa.

Varsinaisia terrori-iskuja Al-Qaida ei ole Barcelonassa tehnyt, vaan kaupungissa tehdyt iskut ovat lähes poikkeuksetta olleet joko Baskien separatistijärjestö ETA:n tai katalonialaisen, nyt jo toimintansa lopettaneen Terra Lliuren järjestämiä.

Linkkejä

Vettä Ranskasta Katalonian kuivuutta helpottamaan?

Tuesday, January 15th, 2008

Katalonian luonto on tänä talvena kärsinyt tavallista pahemmin kuivuudesta. Jokien vedet ovat vähissä ja monet padotkin ovat täyttyneet vain viidenneksellä. Näin on esimerkiksi Lleidan alueella sijaitsevan Olianan padon laita. Vielä pahempi tilanne on kuitenkin niin ikään Lleidassa sijaitsevalla Rialbin padolla, jossa vettä on vain 6% padon kapasiteetista.

Ennätyksellisen paha kuivuus on saanut Katalonian paikallishallinnon (Generalitat de Catalunya) johdon harkitsemaan veden tuomista Ranskan Marseillesta meriteitse Barcelonaan. Vaihtoehtona on pohdittu veden tuontia Barcelonan eteläpuolella sijaitsevasta Tarragonasta, missä kuivuus ei ole niin paha kuin muualla Kataloniassa.

Tämä tavallista pahempi kuiva kausi on jatkunut Barcelonan alueella ja koko Kataloniassa jo useita viikkoja, eivätkä joulukuun vähäiset sateet ole juurikaan tuoneet apua ongelmaan. Tästä syystä Generalitatia johtava José Montilla esitti jo ennen joulua julkisen vetoomuksen veden säästämiseksi kaikkialla Kataloniassa.

Veden käyttöä saatetaan myös rajoittaa katkaisemalla veden jakelu kotitalouksille kokonaan tiettyjä kellonaikoja lukuun ottamatta. Näin on toimittu kuivina aikoina pienemmillä paikkakunnilla jo useamman vuoden ajan, mutta vuonna 2008 nämä rajoitukset uhkaavat mahdollisesti myös Barcelonan kaupunkia.

Linkkejä

Teneriffan karnevaalit 2008

Monday, January 14th, 2008

Teneriffan karnevaalien esikarsintakilpailut (concursos del carnaval) alkavat tänään 14. tammikuuta ja kestävät kaksi viikkoa. Itse karnevaalit alkavat keskiviikkona 30. tammikuuta ja jatkuvat aina sunnuntaihin 10. helmikuuta saakka.

Lisätietoa espanjaksi karnevaalien kotisivulta www.carnavaltenerife.es. Samalta sivustolta löytyy myös karnevaalien virallinen ohjelma, joka on saatavilla myös PDF-tiedostona.

Lisätietoa suomeksi: EspanjaWikin lyhyt artikkeli Teneriffan karnevaaleista.